Keskiviikkona alkoi siis perjantaihin saakka kestava tapaaminen muiden vapaaehtoistyontekijoiden kanssa. Paikkana oli Jeonju, jossa majoituksemme oli Korean suurimmassa Hanok-kylässä. Hanok tarkoittaa perinteistä korealaista taloa, joten tunnelma oli kuin eläisi hetken menneisyydessä. Meitä vapaaehtoisia on ympäri Koreaa tänä syksynä 24 ja olemme jakautuneet kahteentoista eri projektiin. Lähes kaikissa projekteissa vapaaehtoiset työskentelevät englannin opettajina – joko ala-asteelaisten iltapäiväkerhoissa, yläasteilla tai lukioissa. Maiden kirjo on laaja; meitä on Suomesta, Saksasta, Ranskasta, Tsekeistä, Englannista, Indonesiasta, Malesiasta, Hong Kongista, Thaimaasta, USA:sta ja tietenkin myös Koreasta.

 

Jokaisen ryhmän piti keksiä lämmittelyleikki jota leikkisimme yhdessä vapaaehtoisten kanssa joka päivä aamulämmittelyksi. Leikit olivat hauskoja ja kaikki pääsivät heti paikalle saavuttuamme hyvään tunnelmaan. Keskiviikkona jokainen ryhmä esitteli oman projektinsa ja näytti kuvia koulusta missä he työskentelevät. Oli älyttömän mielenkiintoista kuulla ja nähdä mitä kaikkea muut tekevät ja millaisista asioista heidän arkensa täällä koostuu. Ryhmiä oli myös pyydetty tuomaan jotain ruokaa omalta alueeltaan Koreasta ja ennen nukkumaanmenoa saimme maistella mielenkiitoisia Korealaisia herkkuja. Erilaisia riisikakkuja (tahmea taikina jonka sisällä on makea tai suolainen täyte), päärynöitä ja omenoita (ne ovat tajuttoman isoja täällä!) Erilaisia merilevästä tehtyjä suolaisia naposteltavia, kastanjoita (ne maistuvat perunalle) kurpitsakaramelleja, Sojua (Korealainen n. 20% alkoholijuoma) ja paljon muuta.

Meidät oli jaettu huoneisiimme siten että saman maan tai maanosan edustajat nukkuivat keskenään samassa huoneessa. Jaoin huoneen siis kolmen muun suomalaisen kanssa. Nukuimme tietenkin lattialla.

 

(Kuvaa ottaessani annoin vihjeen: Näyttäkää suomalaisilta! :D)

 

 

 

Ensimmäisenä yönä jaoimme tietenkin kokemuksiamme omista projekteistamme. Lähes kaikki me työskentelemme vaihtoehtoisissa oppilaitoksissa ja ihmettelimme osittain sitä että miksi oppilaamme ovat välillä niin laiskoja. Vaihtoehtoiset koulut maksavat paljon joten miksi oppilaat haluavat tulla niihin nukkumaan tunneille tai lintsaamaan? Ihmettelimme myös sitä että miksi korealaiset puhuvat niin huonosti englantia sillä tiesimme korealaisten arvostavan koulutusta hyvin paljon. Eeva, jonka projektissa oli myös yksi korealainen vapaaehtoistyöntekijä tarjosi tähän mielenkiintoisen vastauksen/näkökulman. Korealainen opiskelutahti todella on rankka. Koreassa ei ole luonnonvaroja joita he voisivat myydä kansainvälisesti joten he panostavat opiskeluun täysillä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä että korealaiset opiskelevat lapsesta saakka aamuyhdeksästä iltayhteentoista. Tavallinen koulupäivä päättyy neljän aikoihin jonka jälkeen alkaa iltapäiväkerho. Myös siellä opiskellaan eikä juurikaan leikitä tai vietetä vapaa-aikaa. Iltapäiväkerhon jälkeen suurimmalla osalla alkaa vielä yksityisopetus joka kestää iltaan saakka. Yleensä täällä opiskellaan myös lauantaisin. Noh, tällä tahdilla ei tarvitse paljoa ihmetellä että miksi opitut asiat eivät jää päähän. Eihän kukaan selviä ilman vapaa-aikaa! Ja juuri siksi vanhemmat maksavat suuria summia jotta heidän lapsensa pääsisivät vaihtoehtoiseen kouluun. Jotta heidän lastensa ei tarvitsisi käydä läpi normaalia korealaista opiskeluhelvettiä, vaan he saisivat olla vapaammin ja tehdä asioita mitkä heitä itseään kiinnostaa. Tämän ymmärtäminen sai minut katsomaan suopeammin mös omia oppilaitani. Suurin osa heistä on älyttömän lahjakkaita musiikissa tai muissa taiteissa, mutta tavalliset oppiaineet (kuten englanti) eivät kiinnosta heitä läheskään niin paljon.

 

Juttelutuokiomme johdosta yöunet jäivät melko vähäisiksi ja seuraava aamu alkoi aamupalan jälkeen taas lämmittelyleikeillä. Tämän jälkeen jakauduimme ryhmiin maidemme mukaan ja kerroimme muille erityispiirteitä omasta kulttuuristamme, jotta voisimme ymmärtää toisiamme paremmin. Opimme mm. että Indonesialassa ei käytetä vessapaperia, ja että Kiinassa voi ottaa yhteyttä kuolleisiin sukulaisiin erinäisten istuntojen kautta, tai että Koreassa ei ole tapana sanoa omaa mielipidettään painokkaasti ja että isäntä maksaa vieraalleen aina kaiken. Kerroimme itse muille että suomalaiset tarvitsevat välillä yksityisyyttä ja meille on täysin normaalia istua hiljaa seurassakin. Ventovieraille emme varsinkaan puhu :) Hätkädyttävintä muille oli tietenkin se että saunomme alasti eivätkä sekasaunatkaan ole niin tavattomia kaveriporukan kesken.

 

Saimme vielä tehdä Korealaista perinneruokaa, Bibimbapia (eli riisiä, lihaa ja suikaloituja vihanneksia sekä kananmuna sekoitettuna kulhossa) pienissä ryhmissä kokin opastuksella. Tämä oli myös meidän päivällisemme. Päivän pääohjelma oli retki Hanok-kylässä. Meidät jaettiin ryhmiin siten että jokaisessa ryhmässä olisi mahdollisimman sekalainen seurakunta eri kansallisuuksia ja ihmisiä eri projekteista. Ensin oli opastettu kierros jonka jälkeen saimme 3h aikaa vaellella keskenämme ja käydä syömässä. Saimme kartat mukaamme jonka avulla suunnistimme.

 

Päätimme käydä ensin katsomassa karttaan merkittyä 300 vuotta vanhaa supermarkettia, nähdäksemme että mitä ihmmettä se oikein tarkoittaa? Perille päästyämme saimme kuitenkin kuulla että se oli suljettu jokin aika sitten. Kartassa oli myös ”vanha puu aitojen välissä” joten suunnistimme seuraavaksi sitä kohti, nähdäksemme mitä niin ihmellistä siinä oli että se oli merkitty karttaan? Muutaman eksymisen jälkeen pääsimme perille ja saimme kuulla että puu oli kaadettu jokin aika sitten. Lopulta lähdimme kohti Manduravintolaa (Mandu on eräänlainen taikinanyytti jonka sisällä on täyte) jotta voisimme sydä lounaan. Perille päästyämme saimme kuulla että kaikki ruokaisat Mandut sisälsivät porsaanlihaa, ja koska ryhmässämme oli yksi muslimi, emme voineet syödä lounasta siellä. Sen sijaan tilasimme Mandut makealla täytteellä välipalaksi ja lähdimme syömään nuudeleita.

 

 

Retken jälkeen kaikki kertoivat matkastaan ja esitteleivät ottamiaan kuvia. Vaikka me emme olleet löytäneet juuri mitään etsimäämme, oli meillä kuitenkin ollut hauska matka ja epäonni oli tiivistänyt ryhmähenkeämme. Vihdoin oli kuitenkin juhlien aika! Ensin menimme baariin jossa meille tarjoiltiin mitä kummallisempia Korealaisia naposteltavia sekä riisiviiniä eli Makkolia (joka mielestäni maistuu lähinnä kiljulle). Pöytäämme tuotiin pieniä raakoja mustekaloja, marinoituja perhosen toukkia, kalmaria, pieniä simpukoita sekä jotain limajuttua josta en todellakaan tiedä mitä se oli. Arvata saattaa että suurimmalta osalta suurin osa ruuista jäi syömättä :) Mutta jahka riisiviini alkoi vaikuttaa suonissamme, minä ja Suomalainen Henrietta ja Englantilainen Samantha aloimme kiinnostua yhä enemmän edessämme lilluvista toukista. Aikaa kului kunnes viimein rohkaistuin tarpeeksi ja ilmoitin aikovani syödä yhden toukan. Halusin että tapahtuma videoidaan kamerallani ja samalla muutkin alkoivat kaivaa omia kameroitaan. Käteni tärisi vimmatusti kun nostin yhden toukan syömäpuikkoihini ja laitoin sen rohkeasti suuhuni. Puraisin kuoren rikki ja totesin että sisältä paljastuva maku ei oikastaan ole kummoinen. Kuin rapua söisi. Todistaakseni tämän, söin vielä toisenkin toukan ja sain rohkaistua myös Samanthan sekä vieressäni istuvan Saksalaisen (Korealaissyntyisen) Jae Youngin tekemään samoin. Kenenkään mielestä maku ei ollut etova. Kaikesta huolimatta Henrietta jänisti toukka-ateriasta eikä kyennyt maistamaan niitä. Myohemmin jouduin pettyneena toteamaan etta video ei ollut onnistunut, nappi ei ollut mennyt kunnolla pohjaan joten videolleni ei tallentunut mitaan. Henrietta tosin kuvasi vieresta tapahtuman myos joten toivottavasti saan viela nahda sen netissa :D

 

 

Syötyämme ja juotuamme lähdimme karaokeen! Täällä päin karaoke toimii eri tavalla kuin Suomessa. Karaokebaarissa on erillisia huoneita joita seurue voi vuokrata. Jokaisessa huoneessa on listat ja jokainen naputtelee itse haluamansa kappaleen numerokoodin laitteeseen. Vuokrasimme kaksi huonetta ja kaikki villiintyivät aivan täysin!!! Kaikki huusivat kappaleet yhteen ääneen ja tanssivat villisti lattialla ja penkeillä. Mikrofonit kiersivät vuorotellen kaikilla ja yhteisöllisyys eri kansallisuuksien välillä oli huipussaan. Yli kuuteen viikkoon en ollut juhlinut omanikäisessäni porukassa, eikä ollut juuri kukaan muukaan. Kaikilla oli paljon iloa ja energiaa tuhlattavana toisiinsa.

 

 

 

Baari meni kiinni jo yhdeltä ja menimme takaisin majapaikkaamme. Suurin osa meni nukkumaan mutta kaikkia ei väsyttänyt vielä. Niimpä päätin opettaa hereilläolijoille letkajenkkaa ja leikimme vielä muutamaa lämmittelyleikkiä pimeällä pihalla. Meillä oli vielä hieman Sojua eiliseltä jäljellä, joten keksimme että seuraavassa leikissä jokainen joka tekee virheen joutuu huoman kulauksen pullosta. Ilma alkoi kuitenki kylmetä joten siirryimme vielä hetkeksi sisätiloihin.

 

Korealaiset ovat kuulemma kovia juomaan mutta 24:stä vapaaehtoisesta viimeisenä hereillä oli 7 Eurooppalaista, joista 4 oli Suomesta :D keskustelimme vielä hetken omista projekteistamme ja vaikeuksista joita olimme kohdanneet ja kaikista tuntui hyvältä jakaa omia kokemuksiaan muidenkin kuin oman projektitoverinsa kanssa.

 

Yöunet jäivät taas siis vähäisiksi mutta perjantain ohjelma ei ollut pitkä. Aamupäivän mietimme omien projektitovereidemme kanssa mitä voisimme työssämme vielä parantaa. Kirjoitimme myös kirjeet seuraaville vapaaehtoisille jotka tulisivat samaan kohteeseen kuin missä me olimme olleet. Lopuksi muodostimme piirin jossa jokainen sai antaa palautetta muutamalla sanalla kuluneista päivistä. Tämä oli myös viimeinen kerta joilloin kaikki näkisimme toisemme sillä meille ei ole enää järjestettyä tapaamista projektien loputtua. Minä aloitin kertomalla miten tapaamisessa vietetyt päivät olivat olleet minule parasta koko projektissa ja miten mahtavaa oli nähdä ihmisiä ja jakaa kokemuksia kaikkien kesken. Olimmehan kaikki täällä saman asian vuoksi ja jokainen kaukana kotimaastamme, ystävistämme ja perheestämme. Jokainen ringissä olija koki samoin ja kaikki olivat todella liikuttuneita ja kiitollisia järjestäjille. Aluksi kaikki yrittivät pidätellä itkuaan mutta noin neljännen puhujan kohdalla ensimmäiset kyyneleet tulivat silmiin. Rinki oli vielä pitkä ja kyyneliä nähtiin enemmän tai vähemmän lähes jokaisen silmissä. Myös tapahtuman järjestäjät itkivät, pojat itkivät, ja kaikki olivat yllättyneitä siitä miten läheisiksi me kaikki olimme toisillemme kolmen päivän aikana tulleet. Oli kuin koko maailma olisi ollut samaan aikaan yhdessä huonessa, yhtä perhettä. Sovimme että järjestämme omine nokkinemme vielä yhden epävirallisen tapaamisen projektin loppupuolella.

 

Puoliltapäivin oli aika hyvästellä ja lähteä kukin jälleen omille teilleen. Lauantaina meidän koulullamme olisi 10-vuotisjuhlat ja 7 vapaaehtoisista minun ja Intanin lisäksi halusivat tulla koulullemme vierailemaan sen ajaksi. (Irina ja Henrietta Suomesta, Kamila Tsekeistä, Lok Man Hong Kongista, Amida Indonesiasta, Xin Xi Malesiasta ja Lai USA:sta) Päätimme viettää päivän Jeonjussa shoppaillen (ostin vihdoin koreankielen oppikirjan) ja lähdimme 17.45 lähtevällä bussilla kohti kouluamme. Kaikille seitsemälle tytölle oli järjestetty majoitus asuntolassa ja nukahdimme kaikki väsyneinä pian iltakymmenen jälkeen.

 

Myös seuraava aamupäivä kului lähinnä nukkuessa. Aamuyhdeksältä päärakennuksessa näytettiin video koulun perustamisesta kymmenen vuotta sitte sitten ja oppilaat sekä kaikki me vapaaehtoiset saimme riipuksen jossa on koulumme logo. Sen jälkeen suurin osa vetäytyi takaisin nukkumaan. Lok Man tosin lähti takaisin Jeonjuun, sillä hänlle tarjoutui mahdollisuus mennä vieraileman erään hänen oppilaansa kotiin viikonlopuksi. Kamila ja Xin Xi menivät samalla kyydillä tutustumaan kouluamme lähinnä olevaan kaupunkiin Anseongiin. Neljältä he tulivat takaisin ja katselimme yhdessä erinäisiä näyttelyitä opplilaidemme savitöistä ja maalauksista ympäri koulua.

 

Vein opettajienhuoneeseen Suomesta tuomani lakkalikooripullon lahjaksi koulun henkilokunnalle. Seitsemältä alkoi varsinainen ohjelma. Oppilaista koostuva rumpuryhmä esitti oman numeronsa, erään oppilaan isä ja toisen oppilaan sisko esittivät klassista laulua, ja oppilaat tulitsivat viittomakielelle erään koreankielisen kappaleen. Illan päätteeksi vanhoista oppilaista koostuva bändi esitti neljä kappaletta ja koulun oppilaat hyppivät ja tanssivat villisti eturivissä!

Tämän jälkeen lavalle astui eräs kuulemma hyvin kuuluisa korealainen poplaulaja ja sekös vasta saikin yleisön villiintymään, aina oppilaiden vanhempia myöten :D!

 

Varsinaisten juhlien jälkeen englanninopettajamme Mr. Cho halusi viedä meidät kaikki 8 vapaaehtoista Anseongiin oluelle. Myös koulumme rehtori ja kaksi koulumme opettajista piipahti pöydässämme vierailemassa. Söimme pikkusuolaista sekä kanaa, joimme olutta ja juttelimme kskenämme. Vietimme hyvin tavallisen baari-illan ystävien kesken, mitä en myöskään ole yli kuuteen viikkoon kokenut. Saimme kaikki matkamuistoksi viela pienen pyyhkeen johon oli kirjailtu koulumme nimi ja 10-vuotispaivan paivamaara. Puoliltaöin saimme kyydin takaisin koululle ja menimme suoraa päätä nukkumaan.

 

Vieraamme lähtivät tänä aamuna ja huomaan olevani sekä väsynyt että uupunut. väsynyt mutta onnellinen! Onneksi tänään on täysi vapaapäivä joten saan levätä ja kerätä voimiani taas ensi viikkoa varten. Vaikka olisin miten eksoottisessa maassa tai kulttuurissa ja vaikka näkisin ja kokisin mitä hienompia ja uskomattomimpia asioita, on totuus omalla kohdallani kuitenkin se että mikään niistä asioista ei tunnu juuri miltään jos niitä ei voi jakaa hyvässä seurassa. Ja toisaalta jos seura on hyvää, voivat pienetkin asiat tuntua kuin karnevaalilta ja jättää unohtumattomia muistoja. Sain tällä viikolla paljon uusia ystäviä ympäri maailmaa ja uskon että juuri se on tämän matkani suurinta antia. Pakko mainita että kiitos siitä kuuluu IWO:lle (International Workcamp Organisation) ja täydellisesti organisoidulle tapaamiselle.