Rakas päiväkirja, tänään heräsin Lady Gagaan. Klo 7.00 aamulla tyttöjen asuntolassa kajahti soimaan kaikki herättävä poppijytke. Se kuitenkin on melko pientä siihen nähden mitä kaikkea on ehtinyt tapahtua sinä aikana kun olen Koreassa ehtinyt olemaan. En edes tiedä mistä aloittaa, tuntuu että jokainen minuutti täällä tuo jotain uutta.

 

Saavuin Souliin (Korean pääkaupunki) keskiviikkoaamuna klo 07.10 paikallista aikaa. Täällä kello on 6 tuntia Suomen aikaa edellä. Etsin bussin joka veisi minut vapaaehtoistyöntekijöiden orientaatiotapaamiseen, ja samaan bussiin tuli sattumalta myös tuleva työparini Intan, joka on Indonesiasta. Saavuimme Olympic Parkteliin jossa viettäisimme seuraavan yön.

 

Söimme ja leikimme erilaisia tutustumisleikkejä muiden vapaaehtoisten kanssa. Suomalaisia vapaaehtoisia paikalla oli minun lisäkseni kolme. He tosin olivat menossa eri projekteihin kuin minä, joten en tule näkemään heitä Green Dreamissa. Orientaatiopäivä oli todella pitkä. Puhuimme toiveistamme ja peloistamme, meille kerrottiin millaisia projektimme olisivat ja lisäksi jokaiselta mitattiin kuume. Sikainfluenssan pelko täällä on erittäin suuri ja koska olen hieman vilustunut, jouduin selittelemään kaikille että en sairasta sikainfluenssaa. Vilustumiseni johtuu siitä että olin viime lauantaina omissa tupaantuliaisissani liian vähissä vaatteissa ulkona. Orientaatiopäivä loppui klo 23 alkaviin tervetuliaisjuhliin, mutta itse olin liian väsynyt osallistuakseni niihin joten jäin nukkumaan. Tässä vaiheessa en vielä tiennyt sen olevan viimeinen kerta kun nukun sängyssä...

 

Seuraavana aamuna opettelimme syömään puikoilla ja esittelemään itsemme Koreaksi. Osaan nyt kirjoittaa oman nimeni Korealaisilla aakkosilla!!! Toivottavasti opin vielä lisää sillä ihmiset täällä puhuvat meko huonosti englantia. Iltapäivällä oli aika hyvästellä muut vapaaehtoiset ja siirtyä kukin omiin projekteihimme. Tapaamme uudestaan kuitenkin lokakuun puolivälissä ja kerromme toisillemme miten projektimme ovat tähän mennessä sujuneet. Hyppäsimme siis Intanin kanssa bussiin kohti Mujua! matka kesti 2,5 tuntia. Nukuin lähes koko matkan.

 

Perillä Green Dreamin englanninopettaja Cho oli meitä vastassa. Hän vei meidät autollaan koululle minne oli matkaa vielä puolisen tuntia. Maisemat täällä Mujussa ovat uskomattomat! Olemme laaksossa korkeiden vuorien ympäröimänä, joita peittää tiheä metsikkö!! Suomessa en ole nähnyt koskaan mitään vastaavaa. Perillä koulussa kaikki tervehtivät meitä iloisesti. Oppilaat tuntuvat olevan meistä hyvin kiinnostuneita ja eräs poika sanoi että näytän Scarlett Johanssonilta :)!

 

Green Dream on hyvin erilainen koulu verrattuna tavallisiin korealaisiin kouluihin. Täällä oppilaat saavat vapaammin tehdä mikä heitä itseään kiinnostaa. Koulussa on erilaista harrastustoimintaa ja opetusta aina savitöistä teatteriin ja jalkapalloon saakka. Täällä on jopa karaokehuone! Asumme Intanin kanssa tyttöjen asuntolassa samassa huoneessa ensimmäiset 2 viikkoa ja sen jälkeen voimme saada erilliset huoneet jos haluamme. Vetäydyimme nukkumaan hyvin aikaisin sillä olimme molemmat väsyneitä. Huoneessamme ei ole sänkyä eikä muutenkaan mitään huonekaluja paitsi yksi pöytä ja tuoli. Kysyimme siis muilta tytöiltä että nukkuisimmeko lattialla? He sanoivat että sänkyjä ei ole mutta että he toisivat huopia yön tullessa.

 

Itse olin liian väsynyt odottamaan huopia joten kasasin vaatteita pääni alle, vedin lakanan päälleni aloin nukkua kovalla lattialla. Klo 23 oveemme koputettiin ja joukko tyttöjä toi meille petauspatjat, peitot ja tyynyt. Ei se petauspatja paljoa lattiaa pehmennä mutta parempi sekin kun ei mitään. Kolmen kuukauden jälkeen en varmaan osaa edes nukkua enää sängyssä.

 

 

Tänään olemme käyneet läpi lukujärjestystä ja tutustuneet kouluun. Osallistumme muutamalle englannin tunnille viikossa sekä muutamiin harrastekerhoihin. saamme vetää myös omia aktiviteettikerhojamme koulun jälkeen ja niitä varten pitäisikin tehdä jonkinlainen suunnitelma. Selvisi myös että tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin koululla on myös eräs Kanadalainen englanninopettaja joka aikoo vetää oppilaille forum-teatteria! Kerroin olevani enemmän kuin kiinnostunut olemaan mukana hänen toiminnassaan. Tapaamme hänet joko viikonloppuna tai ensi tiistaina.

 

Vaikka olen innostunut ja koulu vaikuttaa aivan uskomattoman hienolta paikalta, olen silti hieman peloissani. Kommunikaatio on hieman vaikeaa koska englanninopettajia lukuunottamatta kaikki puhuvat todella huonoa englantia. Pääasia on kuitenki vain mennä mukaan toimintaan ennakkoluulottomasti vaikka se olisi vaikeaa. Raskasta se todellakin on, sillä se että ei ymmärrä mistään mitään vie todella voimia! Jokainen aamu on myos shokki, silla naen unia viela ystavistani ja rakkaistani kotosuomessa ja kun heraan, tajuan olevani heista todella kaukana. Puhelinlaskuni on varmaan myos jo melko suuri silla olen soittanut rakkaalleni joka ilta.

 

Saa nahda mita viikonloppu ja ensi viikko tuovat tullessaan. Viela 11 viikkoa jaljella...