Viikonloppu koululla. Ei mitään tekemistä mutta vihdoinkin aikaa levätä. Osa vapaaehtoisista kokoontui Busanissa Halloween-naamiaisten merkeissä, mutta minulla alkaa käydä rahat sen verran vähiin etten voi enää matkustaa joka viikonloppu. Vielä kolme viikkoa jäljellä ja 9 viikkoa jo takana. Aika menee yllättävän nopeasti. Jos kaikki menee suunnitemien mukaan, vietän ensi viikonlopun Musangsan buddhalaisessa temppelissä, tutustuen paikallisten munkkien kanssa temppelin elämään ja rutiineihin kahden päivän ajan. Temppeliin piti lähettää hakemus jonka tein jo viikko sitten, mutta en ole saanut vielä vastausta. Kahden viikon päästä kokoonnumme vapaaehtoisten kanssa viimeistä kertaa yhteen, Gwangjuun ennenkuin projektimme loppuvat ja kaikki lähtevät takaisin kotimaihinsa.

 

Ikävä kotiin on jo kova. Huomaan käyväni yhä levottomammaksi mitä lähempänä kotiinpaluu on. Alan jo orientoitua mielessäni takaisin suomalaiseen arkeen. Sääolosuhteisiin, bänditreeneihin, studioon menemiseen, keikkailuun, ystävien näkemiseen, työnhakuun, suomalaiseen ruokaan, sängyssä nukkumisen ja siihen että saan taas olla rakkaani kainalossa ja silitellä kissoja :) Täällä ollessani olen todella oppinut arvostamaan suomalaisuutta ja sitä elämää mikä minua kotona odottaa.

 

Mutta myös täällä sattuu ja tapahtuu. Reilu viikko sitten vietimme Intanin kanssa iltapäivän Nicolaksen (englanninopettajaparini) ja hänen vaimonsa ja tyttärensä luona. Söimme lounasta yhdessä, kävimme kävelyllä ja puhuimme paljon Aasialaisen ja länsimaalaisen kulttuurin välisistä eroista. Koska minä ja Nicolas olemme Suomesta ja Kanadasta ja hänen vaimonsa ja Intan taasen Koreasta ja Indonesiasta, oli kulttuurien välinen vertailu todella mielenkiintoista. Aasialainen yhteisöllisyys vastaan länsimaalainen individualismi. Molemmissa on hyvät ja huonot puolensa.

 

Kuvassa Nicolas sytytti juuri tulen talonsa alle. Kyseessä on siis perinteinen korealainen lattialämmitys, eli ondol, jossa tuli lämmittää sementtilattian.

 

Viikko sitten viikonloppuna koulu oli taas kiinni, mutta meillä ei Intanin kanssa ollut mitään suunnitelmaa minne mennä. Onneksemme koulun juhlissa oli vierailemassa myös erään täältä jo valmistuneen pojan isä, joka halusi kutsua meidät perheensä luo Seouliin viikonlopuksi. Hänen poikansa on tällä hetkellä Intiassa, mutta hänellä on 15 vuotias tytär joka asuu vielä kotona vanhempiensa kanssa. Heillä oli myös kaksi aivan hurmaavaa pientä koiranpentua ja minä ja Intan saimme molemmat oman huoneen missä nukkua.

 

Saavuimme heidän luokseen perjantai-iltana ja lähdimme suoraa päätä syömään illallista. He halusivat viedä meidät paikalliseen suosittuun sushiravintolan kokemaan korealaista kulttuuria. Minähän en pidä juurikaan kalasta ja vielä vähemmän raa'asta kalasta, mutta kaikkea pitää kokeilla joten en laittanut vastaan. Ravintolan alakerrassa oli iso kalatori, missä oli erilaisissa säiliöissä mitä kummallisempia mereneleviä; eri kokoisia ja värisiä kaloja, katkarapuja, mustekaloja, kalmareita ja vaikka mitä. Haju oli etova ja vaikka merenelävät ovat mielestäni hyvin epäsympaattista sakkia, minun tuli jostain syystä sääli kaikkia tankkeihin ahdettuja limaisia olentoja. Isäntämme valitsi meille puolestamme suuria katkarapuja ja muutaman kalan ja jatkoimme matkaa yläkerran ravintolaan.

 

Perheen lisäksi mukanamme oli myös neljä Intiassa olevan pojan ystävää, jotka myös olivat aikoinaan valmistuneet koulustamme. Korealaiseen tapaan istuimme lattialle matalan pöydän ääreen.”Relax!” sanoi isäntämme minulle kun näytin ilmeisesti melko kauhistuneelta kalatorin jäljiltä. Maistoin kiltisti molempia raakoja kaloja jotka tuotiin eteemme paloiteltuna mutta keskityin syömään pääosin kypsennettyä ruokaa. Aterian jälkeen menimme vielä Seoulin poikki kulkevan Hangang-joen rannassa sijaitsevaan baariin juomaan teetä ja kaakaota. Kello lähestyi jo puoltayötä ja väsy alkoi painaa. Vihdoin pääsimme nukkumaan mutta seuraavana aamuna lähdimme liikkeelle jo aamuyhdeksältä...

 

Kävimme lähellä Pohjois-Korean rajaa, piipahdimme katsomassa presidentin taloa, söimme lounaaksi nuudeleita ja lisää mereneläviä (mm. simpukoita, yäk) ja kävimme myös Seoulissa olevan moskeijan luona missä Intan kävi rukoilemassa. Kolmelta tulimme takaisin asunnolle ja saimme levätä pari tuntia. Itse käytin ajan lähes kokonaan postikorttien kirjoittamiseen.

 

Illemmalla söimme illalliseksi bulgogia, (naudanlihsuikaleita) joka vihdoin oli myös minun makuuni. Menimme myös elokuviin katsomaan District 9 leffan joka oli mielestäni hyvä. Vaikka elokuva oli täynnä toimintaa ja Science Fictionia, vetosi se voimakkaasti tunteisiini varmaankin omasta mielentilastani johtuen. Jotenkin oli hyvin helppo samaistua henkilöön joka joutui muukalaisten keskuuteen kauaksi omasta yhteisöstään. Elokuvateatteri oli hyvin samanlainen kuin kotona Helsingissä, ja elokuvan loputtua hätkähdinkin hieman kun ympärilläni olevat ihmiset eivät olleetkaan vakoisia eivätkä puhuneetkaan suomea.

 

Loppuillan vietimme keskustellen perheen isän ja tyttären kanssa. Tytär on lukion ensimmäisellä luokalla ja hän herää joka aamu seitsemäksi kouluun. Koulu loppuu viideltä, jonka jälkeen kuudelta hänellä alkaa yksityisopetus matematiikassa ja englannissa. Nukkumaan hän pääsee puolenyön jälkeen ja taas aamulla aikaisin ylös. Kuten sanottua, tämä on hyvin tavallista Koreassa. Kun kerroin heille miten Suomessa opiskellaan max. 8h päivässä, jonka jälkeen lapset ja nuoret viettävät iltansa useimmiten heille mieluisten harrastusten parissa, sanoi perheen isä minulle että sinä elät utopiassa. Tosin, koulu jossa täällä työskentelen poikkeeakin suuresti Korean normaalimallista. Vaikka täällä oppilaat eivät opiskele senkään vertaa kuin Suomessa vaan keskittyvät melkein yksinomaa omiin harrastuksiinsa. Toivotin perheen tyttären hyvin tervetulleeksi Suomeen vaihto-oppilaaksi :)

 

Sunnuntaina perhe meni aamulla kirkkoon ja he veivät meidät siksi ajaksi opastetulle kierrokselle Changdeokgungin palatsiin.

 

Nykyään palatsi on tyhjillään ja avoinna ainoastaan turisteja varten. Olimme Intanin kanssa väsyneitä ja kierros kesti 1,5 tuntia. Kun tulimme kuningasparin makuuhuoneen kohdalle, Intan ihmetteli että mitenkähän korealaiset rakastelevat, koska he nukkuvat kovalla lattialla. Hän lisäsi vielä että ehkä siksi korealaisten naisten takamus on niin litteä :D Kierroksen jälkeen lähdimme kohti bussiasemaa ja matkasimme takaisin koululle.

 

Kulunut viikko on mennyt nopeasti. Maanataina kävelin viiden kilometrin matkan Anseongiin ja takaisin. Kävin postissa lähettämässä postikortit ja ostamassa muutamia tarpeellisia asioita, tuliaisia ja naposteltavaa lähinnä. Tosin deodoranttia en löytänyt mistään kaupasta – joko en osaa erottaa purkkia tai sitten korealaiset eivät käytä sellaista. Loppuviikko meni kuin siivillä. Tosin turhauduimme ekaluokkalaisiin joiden motivaatio englannin tunilla on hyvin huono; suurin osa nukkuu tai kieltäytyy tekemästä tehtäviä emmekä etene juuri ollenkaan. Päätimme vaatia heitä tekemään kotitehtävän ensi viikon tunteja varten ja jos se ei olisi tehtynä, ei oppilaan tarvitsisi enää tulla englannintunnille. Toisaalta menettely tuntuu rajulta mutta toisaalta siinä ei ole mitään mieltä miten oppilaat ovat käyttäytyneet tähän mennessä. Toivottavasti pääsemme yhteisymmärrykseen sillä emme halua myöskään olla vihaisia oppilaille. Haluamme vain antaa mahdollisuuden niille jotka todella haluavat oppia ja niiden jotka eivät halua, ei tarvitse enää kiusata itseään eikä meitä tulemalla nukkumaan tunneille.

 

Keskiviikkona tuli ilmi myös ensimmäinen sikainfluenssatapaus tässä koulussa. eräs kakkosluokkalainen poika vietiin sairaalaan ja myös hänen kämppäkaverinsa poistettiin koulun asuntolasta varmuuden vuoksi. Torstaina kaikilla oli hengityssuojat kasvojensa peitteenä mutta perjantaina suurin osa oli jo jättänyt ne pois. Myös meille annettiin hengityssuojat mutta itse uskon enemmän tehokkaaseen käsien desinfiointiin.

 

Perjantaina koululla oli jonkin sortin kirjallisuuteen liittyvä juhla jonne oppilaat olivat valmistelleet näytelmiä, runoja ja musiikkiesityksiä.

Jälleen kerran yllätyin siitä miten lahjakkaita esiintyjiä ja muusikoita monet heistä ovat! Mikseivät he näytä sitä oppitunneilla? Miksi he kieltäytvät tekemään kanssamme teatteria englannintunneilla, kun he ilmiselvästi ovat vapaa-ajallaan kiinnostuneita näyttelemisestä? Temmekö me jotain väärin vai ovatko oppilaat vain siinä iässä että opettajia tulee aina vastustaa?

 

Huomenna ajattelin taas piipahataa Anseongissa lähettämässä postikortteja ja etsimässä deodoranttia. Vielä kolme viikkoa. I can do it.