Ylihuomenna pakkaan tavarani ja hyvastelen Green Dream High Schoolin. Lauantaina lentoni lahtee Seoulista Pariisiin ja Pariisista Helsinkiin. Tosin ehdin eilen jo huolestua kuullessani Finnairin lakosta, silla jos se olisi jatkunut lauantaihin saakka, olisi Pariisista Helsinkiin paasy tuottanut vaikeuksia. Ulkona on pakkasta ja maisema on valkea. Yo toi mukanaan kuuraa. Lunta taalla laaksossa ei viela ole mutta en ihmettelisi jos viela nakisin vuoret lumen peitossa ennen kotiinlahtoa.                                     

Viime viikonloppu oli minulle siis viimeinen viikonloppu Koreassa ja vietin sen riemukkaasti kahdentoista muun vapaaehtoisen kanssa! Lauantaiaamuna lahdin kohti Gwangjua, jonne olimme sopineet viimeisen yhteisen tapaamisemme. Kolme vapaaehtoisista tyoskentelee Gwangjussa taideprojektin parissa ja koska heilla ei ole vapaita viikonloppuja jotta he voisivat matkustaa, paatimme me muut menna heidan luokseen viikonlopuksi.
 
Kolmelta Gwangjun “basaarissa” alkoi kahden vapaaehtoisemme Makanin (Ranska) ja Wallyn (Korea) yhteinen performanssi. Wally esitti omassa osiossaan Hip Hop taitojaan ja Makan puolestaan esitteli kykynsa Taekwondossa. Lopuksi he esittivat yhteisen numeron joka yhdisti suvereenisti molempia lajeja. Yleiso oli innoissaan ja esitys oli hauska! Naimme myos Julietin (Ranska) taidenayttelyn pienessa galleriassa. Juliet oli kolmen kuukauden aikana maalannut kuvia vanhoista myyjista Gwangjun torilla ja suunnitellut heille keinuvan penkin jolla heidan olisi mukavampi tehda toitaan.
 
Paiva oli taynna muutakin toimintaa. Yleisolla oli mahdollisuus kokeilla muun muassa naurujoogaa, johon me kaikki vapaaehtoiset tietenkin myos mielellamme osallistuimme. On hyvin vaikea selittaa mita tunti piti sisallaan, mutta itse koin nauramisen melko teennaisena. Pointti oli “fake it until you make it” ja kavimme ohjaajan kanssa lapi erilaisia eleita ja liikkeita ja annahdyksia joiden paatteeksi oli tarkoitus aina nauraa. Tosin ainut keta tunti aidosti tuntui naurattavan oli Makan joten me muut saimme paljon riemua lahinna katsellessamme hanen jatkuvaa repeilyaan.
 
Iltaseitsemalta emme olleet vielakaan syoneet kunnon lounasta emmeka paivallista mutta sen sijaan suunnistimme laheiseen galleriaan jossa saimme hieman naposteltavaa ja olutta. Naimme myos pienen monologiperformanssin seka patkia tunnin mittaisesta dokumenttielokuvasta jonka paikalliset taiteilijat olivat tehneet. Suostuttelimme myos Wallyn ja Makanin esittamaan koreografiansa uudelleen ja sen jalkeen lahdimme vihdoin syomaan!
 
 
Ruokailun jalkeen saimme vietya tavaramme motellille ja laksimme baariin. Wally, Makan ja Juliet veivat meidat paikkaan jossa tuntui silta kuin olisi astunut pois Koreasta kokonaan. Baari oli taynna lansimaalaisia! Siella oli biljardipoyta, darts ja baarimikot pitivat showta heittelemalla villisti pulloja tehdessaan cocktaileja! Olin taysin unohtanut mitten suurikokoisia, aanekkaita, humalahakuisia ja jollain tavalla narsistisia lansimaalaiset ovatkaan! Istuin puoli tuntia taysin aimana juodessani vodka cranberryani ja katsellessani ymparillani olevaa menoa. Viereisessa poydassa jollain naisella oli syntymapaiva ja koko seurue piti alytonta mekkalaa. En ole juurikaan viettanyt aikaani baareissa Koreassa ollessani mutta olen naemma tottunut niin paljon korealaiseen kohteliaisuuteen, vaatimattomuuteen ja miellyttamiseen etta lansimaalaisuus tuntui vuorostaan todella oudolta. On varmasti kummallista tulla takaisin Helsinki-Vantaan lentoasemalle ja ihmetella etta “missa kaikki Korealaiset ovat?”
 
Jonkin aikaa baarissa notkuttuamme lahdimme karaokeen! Saimme etsia jonkin aikaa ennen kuin loysimme paikan jonne me kaikki 13 vapaaehtoista ja yksi IWO:n tyontekija mahtuisimme! Taalla kun on tosiaan tapana vuokrata huone seurueelle karaokekopista. Kaikki olivat jo hieman vasyneita mutta jahka tutut hittibiisit kajahtivat soimaan ja saimme poytaan hieman naposteltavaa seka juomista, alkoi meno taas olla kohdallaan.
 
 
 
Kolmen aikoihin yolla aloin tuntea itseni todella vasyneeksi ja kun osa porukasta suunnisti viela yokerhoon, paatin menna sen porukan mukana joka vaelsi jo nukkumaan hostellille.
 
Sunnuntaina herasimme arvatenkin myohaan ja lahdimme yhdessa lounaalle korealaiseen ravintolaan. Soin ensimmaisen kerran elamssani osterin ja vaikka maku ei ollut kovin kamala, oli ajatus osterista suussani silti sen verran etova etta en ottanut enaa toista. Ennen kahta mina ja kolme muuta hyvastelimme porukan ja lahdimme kohti bussiterminaalia. Bussini lahti melkein heti kun sain lipun ostettua ja kuuden aikoihin illalla (pienten bussinvaihtosekoiluiden jalkeen) olin jo takaisin koululla. Viimeista kertaa nain vapaaehtoisporukan (tai siis suurimman osan siita) yhdessa mutta olen varma etta tulen tapaamaan viela monia heista tulevaisuudessa uudelleen.
 
Maanantaina englanninopettajamme Mr. Cho paatti vieda meidat laheiseen Mujun laskettelukeskukseen katsomaan lunta!
 
Vuoren juurella koneet puhalsivat tekolunta rinteille jaatavassa ilmassa mutta matkattuamme gondolilla vuoren huipulle saakka, saimme nahda siella myos avian oikeaa lunta. Minulla ei ole kunnon talvivarusteita taalla mukana ja nahkatakki ja tennarit tuntuivatkin melko kylmilta jaisen vuoren huipulla.
 
Saimme kuitenkin hienoja valokuvia ja joimme kuumaa kaakaota ennen gondolimatkaa takaisin vuoren juurelle. Uskon etta etenkin Intanille kokemus oli eksoottinen silla han ei tosiaan ole nahnyt lunta aiemmin. Illemmalla kavimme viela muutaman opettajan kanssa oluella ja kanalla (taalla syodaan aina kanaa baarissa oluen kanssa) ja paasimme nukkumaan vasta melko myohaan.

Viela siis tama viikko eli kaytannossa kaksi paivaa opetusta jaljella. Ajatukseni ovat jo kovasti Suomessa ja olen jatkuvasti levoton. En jaksaisi keskittya taalla enaa mihinkaan silla jahka tulen kotiin, on minulla heti melko paljon aktiviteettia ja tekemista arjessani. Huomenna taalla on illalla viela pienimuotoinen laksiaisjuhla meille ja sitten projekti on ohi. Kirjoittanen viela Suomeen paastyani tai ehka lentokoneessa lisaa tapahtumista ja tuntemuksistani. On ihanaa palata kotiin.